Miksi ei uni tule

taistelutantereemme, kuva täältä

Unen kannalta olemme hyvin huono yhdistelmä mieheni kanssa ja se on todistettu monena yönä.
Mies nukahtaa yleensä hyvinkin nopeasti kun päänsä tyynyyn laskee ja minä taas saatan tuijotella kattoa pitkäänkin, jos en todella väsynyt ole. Nykyään nukahtamista viivyttelevät vielä maha-asukin steppi harjoitukset, jotka ajoittuvat aina alkavaksi siitä, kun mamma saa päänsä tyynyyn.
Kaiken lisäksi mies vielä kuorsaa (eikä nyt ole kyseessä mikään suloinen pikku tuhina vaan ihan oikea kuorsaus.)

Isäpuoleni kuorsasi aikoinaan aivan tajuttoman lujaa ja tulen aina muistamaan ne kerrat, kun kyläillessä olemme joutuneet samassa huoneessa nukkumaan. En käsittänyt miten äitini sieti sitä, sillä itse menetin hermoni melkein joka kerta. Silloin lupasin itselleni, että minun tuleva kumppanini ei todellakaan kuorsaa.

Toisin kävi.

Kuorsauksen lisäksi mies myös puhuu unissaan, mutta tätä pidän vielä ihan huvittavana ominaisuutena. Suurimmaksi osakseen hän on soittelevinaan työpuheluitaan ja möngertää unissaan englantia. Pariin otteeseen on ilmeisesti syntynyt sanaharkkaa johonkin autonosaan liittyen. Kerran on yksinkertaisesti huudettu kovaan ääneen v*ttu.

Nyt olen ilmeisesti viimeinkin ruvennut taistelemaan vastaan.

Itse olen hyvinkin herkkäuninen, mutta siltikin hirveä pyörimään unissani. Saamani palautteen perusteella olen ilmeisesti löytänyt uuden keinon tasoittaa tilannetta ja  kiusata miestä yöllä.
Kuulemma olen ruvennut varastamaan häneltä peiton itselleni öisin. Enkä pelkästään vie peittoa vaan onnistun aina pyörittämään sen alleni, ettei mies saa sitä millään takaisin. Kun mies lopulta herää yöllä kylmyyteen ja katsoo viereensä niin ha-haa; siinähän minä kaikessa tyytyväisyydessäni tuhisen oma peitto päälläni ja miehen peitto allani.

Se on se pienikin kiusa....

:)